| Pyynikkilä | |||
|
Pyynikkilän vaiheet Alun perin Ruolahtena
tunnetun Pyynikkilän uudistilan perustaminen ajoittuu vuosille 1547-61.
Nimensä, joka läheisesti liittyy Tampereen Pyynikkiin, se sai
ensimmäisten isäntiensä, pirkkalaisten erätalonpoikien Perttu Erkinpoika
Pyynikän ja Paavali Matinpoika Pyynikän myötä. Vuosisadan vaihteessa tila jäi autioksi ja 1606 se siirtyi seurakunnan omistukseen. Sen jälkeen se palveli kirkkoherran pappilana aina 1960-luvun puoliväliin saakka, jolloin uusi seurakuntakeskus ja sen yhteyteen rakennettu pappila valmistuivat. Huutokaupatun Pyynikkilän osti 1967 tilanomistaja Hans Aminoff, joka testamenttasi sen Aminoff-Säätiölle. Se puolestaan luovutti sen valtiolle ehdolla, että Pyynikkilän päärakennuksesta tehdään yleisölle avoin museo. Pyynikkilän pappilan entisöinti pääsi Museoviraston valvonnassa alkamaan syksyllä 1973 ja Pappilamuseo piti avata kesällä 1976. Viikkoa ennen avajaispäivää pappilan päärakennus kuitenkin tuhoutui tulipalossa. Opetusministeriön annettua Museovirastolle luvan Pyynikkilän luovuttamiseen takaisin Aminoff-Säätiölle päästiin Pyynikkilään rakentamaan kesäteatteria, joka valmistui kesällä 1982. Virallisesti luovutussopimus allekirjoitettiin 28.3.1983, minkä jälkeen Aminoff-Säätiö luovutti alueen kunnalle. Luovutusjuhla ja Pyynikkilän kesäisen kulttuurikeskuksen avajaiset järjestettiin 3.6.1983.
OSOITE Pappilankulmantie 89 34600
Ruovesi
|
|||
| sivun alkuun | Valokuvat ©Foto-Ruovesi | ©TessuNet | |