|
Tuttu satu uutena versiona
Ruoveden Teatteriyhdistys esittää tänä kesänä
Pyynikkilässä näytelmää Prinsessa Ruusunen. Sen pohjana on
Grimmin veljesten ja Topeliuksen saduista tuttu tarina. Ari
Wirran uudelleen kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä asiat
ehkä etenevät tuttua rataansa. Kaiken muun suhteen pitää
kuitenkin olla varovainen. Ari Wirta tunnetaan lempinimellä
Pätkä ja se kai tarkoittaa sitä, että hänen muistinsa pätkii.
Saattaa siis käydä niin, että näytelmään
tunkee mukaan henkilöitä muistakin saduista. Eikä pelkästään
saduista. Pyynikkilän Prinsessa Ruusunen on koko perheen
näytelmä, joten se antaa aikuisillekin omat ilonsa. Esityksen
mittaan esiin putkahtaa yhtymäkohtia kirjallisuuteen, musiikki
herättää tiettyjä mielikuvia ja heittoja todelliseen elämäänkin
löytyy.
Pyynikkilän kesänäytelmä on iloisesti ja
eloisasti kerrottu satu, ei mitään totista totta. Sen esittää
nuorekkaista ja nuorista ihmisistä koostuva näyttelijäjoukko. Se
kerääntyy juhlimaan paitsi Prinsessa Ruususta myös juhlistamaan
Ruoveden Teatteriyhdistyksen 20-vuotista taivalta.
Näytelmä saa ensi-iltansa sunnuntaina 6.7.
klo 18.00 ja sitä esitetään heinäkuun ajan tiistaisin,
keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin.
Näytelmän esitysaikoina Pyynikkilän
renkituvassa on esillä Ruoveden Teatteriyhdistyksen taipaleesta
ja toiminnasta kertova juhlanäyttely: 20 suvea Sulta sain. |